Kai Telanne: Lehtien jakelu turvattava jatkossakin
Viestinnän Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja, Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne painottaa kustannustehokkaan jakelujärjestelmän merkitystä suomalaisten lehtien menestymiselle. Kohtuulliset jakelukustannukset ovat alalle elinehto.
Kai Telanne totesi Viestinnän Keskusliiton syyskokouksessa Helsingissä tilauspohjaisen levikin pelastaneen lehtibisneksen.
”Lukijoiden luottamukseen perustuva levikki on arvokkain turvamme. Meidän tulee sen vuoksi tehdä kaikkemme ylläpitääksemme kulttuuriamme tilata lehdet kotiin. Tämä edellyttää kustannustasoltaan tehokasta jakelujärjestelmää.” Telanne muistutti, että edelleenkin lähes 70 prosenttia Suomen joukkoviestintämarkkinoista on painettua viestintää.
Telanteen mukaan postitoimintaa koskevaa lainsäädäntöuudistusta pohdittaessa on oltava selkeä näkemys siitä, minkälaiseen jakelujärjestelmään Suomessa tähdätään. ”Ottaen huomioon jakelun suuren taloudellisen merkityksen lehtialalle on ensisijaisen tärkeätä, että rakenteelliset muutokset tapahtuvat hallitusti ja oikeaan suuntaan”, Telanne korosti.
”Postidirektiivin saattaminen kansallisesti voimaan on haasteellinen tehtävä”, hän totesi. ”Suomi eroaa tyystin Keski-Euroopan tiheästi asutuista maista, joissa lehtien levikit laajasti perustuvat irtonumeromyyntiin.”
Julkisen palvelun käsite on määriteltävä tarkemmin
Telanne totesi tyytyväisenä hallituksen linjanneen Ylen tulevaa hallintomallia niin, että Ylen organisaation ulkopuolelle asetetaan julkisen palvelun neuvosto. Sen tehtävänä on valvoa, että Yle toimii julkisen palvelun rajoissa. ”Tämä on ensisijaisen tärkeää etenkin verkkoympäristössä.”
Hallintomallin tueksi tarvitaan Telanteen mukaan terävoitettyä julkisen palvelun määritelmää. ”Odotamme, että hallitus lakiesityksessään uudeksi Yleisradiolaiksi tarkentaa julkisen palvelun käsitettä.”
Hän huomautti, että EU-säännöt ja kriteerit sitovat jo meitä. ”Jos Suomen kansalliset säännöt ovat epämääräisemmät kuin EU-säännöt, on todennäköistä, että mahdolliset tulevat kiistatapaukset viedään Brysseliin ratkaistavaksi. Täsmennetty määritelmä on omiaan vahvistamaan suomalaista päätöksentekoa”, muistutti Telanne.



