Uutisarkisto
Kirjatyöntekijöiden työehtosopimus täyttää 110 vuotta
TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ja Viestinnän Keskusliitto juhlistavat tänään Suomen vanhinta, 110-vuotiasta työehtosopimusta katse tulevassa. Murroksessa olevan kirjapainoalan kilpailukykyä vahvistetaan osaamisella ja yhteistyöllä. Paikallinen sopiminen ja yrityskohtaisuus korostuvat jatkossakin. Usko painotuotteen tulevaisuuteen ei horju.
Maan ensimmäinen työehtosopimus solmittiin työntekijöitä edustavan Suomen Kirjaltajaliiton ja työnantajia edustavan Suomen Kirjanpainajayhdistyksen välillä. Sopimuksessa määriteltiin ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti yhtä toimialaa koskevat palkkataulukot. Ne otettiin käyttöön Suomen kaikissa kirjapainoissa. Sopimuksessa sovittiin myös työajoista ja siitä, että miehillä ja naisilla tulee olla samanlaiset työehdot.
Kirjatyöntekijöiden työehtosopimus toimi edelläkävijänä, jolla luotiin mallia muille aloille. Periaate, että toimialalla on samat palkat ja muut työehdot, on vakiintunut kaikkiin Suomen työehtosopimuksiin, joita on yli 200.
Kirjapainoalan työmarkkinatoimintaa ovat leimanneet asiallisuus, poikkeuksellinen luottamus ja yhteistyöhakuisuus. Tämä onkin ollut tarpeen, sillä graafinen teollisuus ja media-ala ovat viime vuosikymmeninä ja tälläkin hetkellä muutoksen ravistuksessa, joka on verrattavissa 1440-luvulla Johannes Gutenbergin painoteknisten keksintöjen myötä käynnistyneeseen mullistukseen.
Painotoiminta on osa mediaa. Verkko, mobiili ja digitaalinen viestintä muuttavat merkittävästi alan toimintaympäristöä. Haasteena on myös maailmanlaajuinen kilpailu tietotekniikan mahdollistaessa painotilaukset alemman kustannustason maista. Maailmanlaajuinen lama paitsi supistaa kysyntää, korostaa hintakilpailun merkitystä. Työmarkkinaosapuolet kuitenkin uskovat painotuotteen tulevaisuuteen ja sen kilpailukykyyn käyttöliittymänä.
TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ja Viestinnän Keskusliitto ovat selvittäneet ns. työelämästrategiassaan, minkälaisia muutoksia työelämässä tarvitaan ja kuinka liitot voisivat niitä yhteistoimin edistää. Strategiatyöstöön on osallistunut yritysjohdon ja henkilöstön edustajia kaikilta viestinnän alatoimialoilta. Sen pääviestejä ovat: vastakkainasettelusta on siirryttävä yhteiseen menestymisen suunnitteluun, osaamista on parannettava sekä johtamista ja kannustusjärjestelmiä kehitettävä.
Työehtosopimuksella on oma roolinsa tulevaisuudessakin, mutta työelämästrategian toteuttaminen vaatii panostamista entistä enemmän muunlaiseen yhteistyöhön, kuten kehityshankkeisiin ja koulutukseen. Toimiala hajautuu, yritysten tuotteet ja toimintaympäristöt erilaistuvat. Yritysten sisäisiä toimintatapoja on kehitettävä entistä yhteistoiminnallisemmiksi.
”Graafisen alan kehitys on hyvä esimerkki käytännöllisestä luokkasopuilusta, joka on hyödyttänyt niin työnantajia kuin työntekijöitä. Hyvät työmarkkinasuhteet voidaan rakentaa niin, että turvataan sekä hyvät palkat että työehtosopimuksen mukainen työrauha”, sanoo TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton puheenjohtaja Timo Vallittu.
”Median murros tuo muutoksia myös työehtosopimusrakenteisiin. Vaikka perinteitä arvostammekin, työehtosopimus ei voi olla museo”, toteaa Viestinnän Keskusliiton puheenjohtaja Kai Telanne.
Lisätiedot:
TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton puheenjohtaja Timo Vallittu, puh. 050 303 9265
Viestinnän Keskusliiton puheenjohtaja Kai Telanne, puh. 010 665 3500


