Uutisarkisto
Ulkomaisten rahapelien markkinointikielto voimaan lokakuussa
Arpajaislaki muuttuu 1.10.2010. Ulkomaisia rahapelejä ei tämän jälkeen saa markkinoida Suomessa. Kotimaisten peliyhtiöidenkin mainontaa suitsitaan.
Jatkossa rahapelejä saavat Suomessa mainostaa vain rahapeliluvan saaneet yhteisöt. Nämä ovat Veikkaus, RAY ja Fintoto.
Ulkomaiset peliyhtiöt eivät saa markkinoida rahapelejään Suomessa. Lehdet sekä televisio- ja radioyritykset eivät näin ollen saa julkaista tai lähettää ulkomaisten peliyhtiöiden mainoksia. Myös sponsorointi tulee selkeästi kielletyksi.
Ulkomaisia lehtiä, jotka sisältävät rahapelimainontaa, saa kuitenkin yhä myydä Suomessa. Edellytyksenä on, ettei pelien markkinointi kohdistu erityisesti Suomeen.
Veikkaus, RAY ja Fintoto saavat mainostaa pelejään edellyttäen, ettei markkinointi edistä sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja aiheuttavaa pelaamista. Markkinointia ei myöskään saa kohdistaa alaikäisiin.
Pelejä, joihin liittyy erityinen pelihaittojen vaara, ei saa enää lokakuun jälkeen markkinoida. Tällaisia pelejä ovat esimerkiksi nettiarvat.
Markkinointia valvoo Poliisihallitus.
Viestinnän Keskusliitto ei pidä lainmuutosta hyvänä. Kyseessä on sananvapauden rajoittaminen ja kotimaisen median toimintaedellytysten heikentäminen.
Lisätietoja antaa Satu Kangas, puh. 09 2287 7305


