Uutisarkisto
Wallin pysäytti tekijänoikeuslain muutoksen valmistelun
Kulttuuriministeri Wallin piti näkemyseroja työsuhdetekijänoikeutta koskevasta ehdotuksesta liian suurina.
Ministeri Wallin ilmoitti tänään, ettei työsuhdetekijänoikeutta koskeva lainvalmistelu jatku tämän hallituksen aikana.
Viestinnän Keskusliitto on pettynyt päätökseen. Hallituksen IPR-strategia on tältä osin osoittautunut katteettomaksi.
Voimassa olevan lain pysyttäminen ennallaan ei edistä viestintäyritysten kilpailukykyä eikä mahdollisuuksia säilyttää alan työpaikkoja digitaalisessa murroksessa.
Valtioneuvosto vahvisti keväällä 2009 periaatepäätöksen IPR-strategiasta. Tavoitteena oli mm. edistää suomalaisten yritysten kilpailukykyä ja palveluinnovaatioita sekä taata joustava aineettomien oikeuksien järjestelmä teknologian ja liiketoiminnan muutostilanteissa. Strategian toteuttamiseksi hallitus edellytti useita toimenpiteitä, mm. säätämisen työsuhteessa luotujen teosten tekijänoikeudesta.
Opetusministeriön virkamiestyöryhmä teki asiasta marraskuussa 2009 ehdotuksen. Sen mukaan työnantaja olisi saanut tekijän kanssa rinnakkaisen käyttöoikeuden aineistoon, jonka työntekijä tekee työtehtävinään. Säännösehdotus oli olettama, josta olisi ollut mahdollista sopia toisin.
Ehdotuksesta järjestettiin lausuntokierros, joka päättyi 7.12.2009. Ministeriö sai ehdotuksesta lähes 300 lausuntoa.
Lisätiedot: Toimitusjohtaja Håkan Gabrielsson, puh. 09 2287 7304


