Pienennä Suurenna Tulosta sivu

Uutiskirje 07/2008 (13.6.2008)

Selvitysmieheltä ehdotus työsuhdetekijänoikeudesta


Opetusministeriön asettama selvitysmies Mikko Tulokas ehdottaa, että tekijänoikeuslakiin otettaisiin olettamasäännös tekijänoikeuden siirtymisestä työnantajalle. Säännös koskisi teoksia ja valokuvia, mutta ei esittävien taiteilijoiden oikeuksia. Ehdotus on kompromissiluonteensa vuoksi paikoin tulkinnanvarainen, mutta kuitenkin merkittävä askel oikeaan suuntaan.

Tekijänoikeuksien siirtymisessä noudatettaisiin ensisijaisesti alan vakiintunutta käytäntöä tai työnantajan ja työntekijän välistä sopimusta. Jos käytäntö alalla ei ole vakiintunut tai jos sopimusta ei ole, tekijänoikeus työsuhteessa luotuihin teoksiin siirtyisi työnantajalle. Työnantaja saisi käyttää teosta ja määrätä siitä toimintansa edellyttämällä tavalla. Myös teoksen myöhemmin ilmenevät hyödyntämismahdollisuudet kuuluisivat työnantajalle.

Jos työnantaja haluaa lakiin kirjattua laajemmat oikeudet, työnantajan ja työntekijän on sovittava asiasta kirjallisesti joko nimenomaisella sopimusmääräyksellä tai ottamalla sopimukseen viittaus osapuolia edustavien järjestöjen työehtosopimukseen tai muuten yhteisesti hyväksymiin ehtoihin.

Selvityksen perusteluissa vahvistetaan yleiseksi käytännöksi, että korvaus tekijänoikeudesta sisältyy palkkaan ja että erillistä korvausta maksetaan vain harvoin. Selvitysmies kuitenkin ehdottaa, että lakiin otettaisiin uusi sovittelusäännös korvauksesta. Jos tuotto työsuhteessa luodun teoksen käytöstä muodostuu selvästi oletettua suuremmaksi, tekijänoikeudellista vastiketta olisi mahdollisuus sovitella.

Jossain määrin epäselväksi ehdotuksessa jää työnantajan oikeus luovuttaa saamansa oikeudet eteenpäin esimerkiksi konsernin sisällä tai ulkopuoliselle yhteistyökumppanille. Tulkinnanvaraiseksi jää myös se, pitääkö olettamaa laajemmasta oikeuksien siirrosta sopia kirjallisesti myös sellaisessa tilanteessa, että alan vakiintuneen käytännön nojalla kaikki oikeudet siirtyvät työnantajalle.

Oikeusneuvos Tulokas luovutti selvityksensä kulttuuriministeri Stefan Wallinille 11.6.2008. Selvitys lähtee nyt lausuntokierrokselle, minkä jälkeen ehdotuksen eteenpäin viemisestä tehdään poliittiset päätökset.

Selvitysmiehen loppuraportti on julkaistu opetusministeriön kotisivuilla www.minedu.fi.

Lisätietoja antavat Håkan Gabrielsson, p. 09 – 2287 7304 ja
Satu Kangas, p. 09 – 2287 7305.

Monikanavalähetyksistä erimielinen selvitysraportti


Televisio- ja radiolähetysten monikanavajakelua selvittänyt työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen jakelun edellyttämistä lainmuutoksista. Tekijänoikeuksien käyttäjät esittävät loppuraportissa muutoksia lakiin, kun taas tekijöitä edustavat jäsenet vastustavat muutoksia.

Asianajaja Sakari Aallon johtaman työryhmän piti toimeksiantonsa nojalla selvittää, ”miten tekijänoikeuslakia tulisi muuttaa niin, että osapuolilla olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet sopia saman lähetyksen samanaikaisesta jakelusta samalle maantieteelliselle alueelle eri jakelukanavissa (ns. monikanavajakelu) tavalla, jossa tekijänoikeudet arvoketjussa varmistetaan”.

Tv- ja radioyhtiöt ovat neuvotelleet monikanavajakelusta oikeudenhaltijoiden kanssa vuosia, mutta kattavia sopimusjärjestelyjä ei ole saatu aikaan. Työryhmässä tekijöiden edustajat ehdottivat monikanavajakelun lisäselvittämistä opetusministeriössä eivätkä olleet valmiita minkäänlaisiin lainmuutoksiin.

Lähettäjäyritykset maksavat ohjelmien alkuperäisestä lähettämisestä korvaukset oikeudenhaltijoille. Ohjelmien samanaikainen jakelu samalle yleisölle pitäisi olla mahdollista ilman jokaisesta jakelukanavasta käytäviä erillisneuvotteluja ja –korvauksia. Käyttäjien edustajat esittivät työryhmässä lain muuttamista niin, että ohjelmat saa alkuperäislähetysten ohella jakaa yleisölle muullakin jakelutekniikalla, esimerkiksi netissä tai mobiilijakeluna.

Työryhmän puheenjohtaja luovutti raportin kulttuuriministeri Stefan Wallinille 9.6.2008. Raportti lähetetään seuraavaksi lausuntokierrokselle. Raportti on julkaistu opetusministeriön kotisivuilla www.minedu.fi.

Lisätietoja antaa Satu Kangas, p. 09 – 2287 7305.

Hyvä tapa kuluttajamarkkinoinnissa tarkentuu – lööpit tehovalvontaan


Eduskunta käsittelee parhaillaan kuluttajansuojalain muutosesitystä, joka koskee tuotteiden ja palveluiden markkinointia. Voimassa olevia säännöksiä täsmennetään ja lapset tavoittavasta mainonnasta annetaan erityissäännös. Talousvaliokuntaa on puhuttanut erityisesti lööppimainonta, jota on valiokunnan mielestä valvottava tehokkaasti.

Lakiesitys perustuu EU:n direktiiviin sopimattomista kaupallisista menettelyistä. Sen perusteella tarkistetaan mm. markkinoinnissa annettavia tietoja koskevia säännöksiä ja kielletään aggressiivisten menettelyjen käyttö.

Nykylain nojalla hyvän tavan vastainen markkinointi on kiellettyä. Lakiesitys täsmentää, mitä tällainen markkinointi on. Hyvän tavan vastaista on selvästi yhteiskunnallisten arvojen kanssa ristiriidassa oleva mainonta. Erityisesti ihmisarvoa taikka uskonnollista tai poliittista vakaumusta loukkaava sekä syrjivä mainonta todetaan hyvän tavan vastaiseksi. Myös hyväksyvä suhtautuminen toimintaan, jossa vaarannetaan terveyttä, yleistä turvallisuutta tai ympäristöä, on kiellettyä markkinoinnissa.

Lakiesitykseen sisältyy erityissäännös alaikäisille suunnatusta tai alaikäiset yleisesti tavoittavasta markkinoinnista. Siinä ei saa käyttää hyväksi alaikäisen kokemattomuutta tai herkkäuskoisuutta. Markkinointi ei myöskään saa olla omiaan vaikuttamaan haitallisesti alaikäisen tasapainoiseen kehitykseen eikä pyrkiä sivuuttamaan vanhempien mahdollisuutta toimia täysipainoisesti lapsensa kasvattajina.

Talousvaliokunnassa käytiin keskustelua lööpeistä, ilmeisesti lapsiasiavaltuutetun ja kuluttajaviraston aloitteesta. Valiokunta katsoo mietinnössään, että lööpit ovat mainontaa, johon ei ole estettä soveltaa kuluttajansuojalakia. Valiokunta viittaa myös Mainonnan eettisen neuvoston ratkaisukäytäntöön. Valiokunnan mielestä "lööppimainontaa on valvottava tehokkaasti mm. alaikäisten kehityksen suojelemiseksi mainonnan kielteisiltä vaikutuksilta".

Viestinnän Keskusliitto yhdessä muiden elinkeinoelämän järjestöjen kanssa vastusti lausunnossaan hyvää tapaa koskevan säännöksen muuttamista. Lausunto löytyy

Kuluttajansuoja 210508 (36.29 KB)

Lisätietoja asiasta antaa Satu Kangas, p. 09 – 2287 7305.

Lähdesuoja ja yrityssalaisuudet


Sähköisen viestinnän tietosuojalakiin esitetään muutoksia, jotta yrityssalaisuuksien vuotamista ja viestintäverkkojen ja – palvelujen luvatonta käyttöä voitaisiin selvittää nykyistä paremmin. Lakiesitykseen on otettu erityissäännös lähdesuojasta.

Lakiesitys on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. Viestinnän Keskusliitto on antanut lausunnossaan tukensa lakiesityksen lähdesuojaa turvaavalle erityissäännökselle. Samalla liitto on ehdottanut esitykseen sisältyvän lakiteknisen ristiriidan poistamista.

Lausunto kokonaisuudessaan löytyy

tietosuojalaki sähk viesti 220508 (25.26 KB)

Lisätietoja asiasta antaa Satu Kangas, p. 09 – 2287 7305.

Radiotaajuuksien käyttöä uudistetaan


Radiotaajuuksien käyttö on muutosten kourissa. Viestintäministeri Suvi Lindénin asettama työryhmä on selvittänyt radiotaajuuksien kaupallistamista. Viestintävirasto puolestaan on analysoinut analogisilta televisiolähetyksiltä vapautuneiden taajuuksien käyttömahdollisuuksia. Liikenne- ja viestintäministeriö on valmistellut selvityksen pohjalta taajuusalueiden käyttösuunnitelman muuttamista.

Viestinnän Keskusliitto on kommentoinut selvityksiä ja muutosehdotuksia. Selkeää tarvetta taajuuksien kaupallistamiselle tai niiden siirtämiselle televisiokäytöstä matkaviestinkäyttöön ei ole olemassa.

Taajuuksien huutokauppaamisen mukanaan tuomat kustannuspaineet vähentäisivät ohjelmatoiminnan käytettävissä olevia resursseja. Mahdollisuus taajuuksien hamstraamiseen toisi mukanaan uudenlaisia spekulatiivisia piirteitä taajuushallintaan.

Liitto puoltaa taajuuksien varaamista teräväpiirtolähetyksiin. Siirtymäkauden nykyisten lähetysten ja teräväpiirtolähetysten rinnakkaisessa lähettämisessä on oltava riittävän pitkä. .Vastaanotinlaitteet on vastikään jouduttu uusimaan digitaalisiin lähetyksiin siirryttäessä. Katsojien on saatava varmuus siitä, että näitä laitteita voidaan käyttää vielä pitkään.

Lausunnot löytyvät

Taajuusasetuksen muutos 020608 (pdf) (24.47 KB)

Taajuushallintomalli 290508 (rtf) (1.67 MB)

Lisätietoja asiasta antaa Satu Kangas, p. 09 – 2287 7305.

Viestinnän Keskusliiton www-sivut ja ilme uudistuvat


Viestinnän Keskusliitto uudistaa verkkopalvelunsa. Kotisivut ja jäsenille suunnattu ekstranet muodostavat jatkossa yhden kokonaisuuden, joka jakaantuu julkisiin ja vain jäsenille avautuviin sivuihin. Viestinet-jäsenpalvelusta tullaan luopumaan nykyisessä muodossaan Viestinnän Keskusliiton osalta. Jäsenyritykset saavat lähipäivinä sähköpostitse uudet käyttäjätunnukset uutta jäsenosiota varten.

Viestinnän Keskusliiton uusien sähköisten palvelujen tavoitteena on tehostaa edunvalvontaa ja palvella entistä paremmin tärkeitä sidosryhmiä. Uudistuksella liitto kehittää myös järjestön omaa toimintaa resurssien käyttöä tehostamalla.

Uudistuksella pyritään käyttäjälähtöiseen kokonaisuuteen. Sivuston kokonaisrakennetta yksinkertaistetaan ja käytettävyyttä parannetaan, jotta käyttäjä löytää etsimänsä tiedon mahdollisimman helposti.

Muutoksen myötä verkkosivut saavat tuoreen ilmeen. Viestinnän Keskusliiton graafinen asu uudistuu kokonaan. Uusi ulkonäkö tulee jatkossa näkymään kaikessa liiton viestinnässä. Verkkopalveluissa sen tehtävänä on tukea ja helpottaa sivujen käyttöä ja tiedon löytymistä.

Uudet sivut julkaistaan ensi viikolla.


Lisätietoja verkkopalvelu-uudistuksesta antavat:

viestintäpäällikkö Pirjo Aaltio p. 09 228 77211
assistentti, työmarkkinat, Kaija Häkkinen p. 09 228 77216
kehityspäällikkö Jaana Villikka p. 09 228 77209

Suomen Journalistiliitto irtisanoi lehdistön työehtoja koskevan työehtosopimuksen


Lehdistön toimituksellista henkilöstöä koskevan työehtosopimuksen voimassaolo päättyy 30.9.2008. Neuvottelut uudesta sopimuksesta käynnistyvät Viestinnän Keskusliiton ja Suomen Journalistiliiton välillä elo-syyskuun vaihteessa.

Neuvotteluista tiedotetaan pääsääntöisesti liiton jäsensivujen kautta.

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä