|
Tämä on Viestinnän Keskusliiton
uutiskirje. Saat kirjeen sähköpostitse 1-2 kertaa kuukaudessa. Kirjeessä kerromme ajankohtaista asiaa viestintäalan yleisestä edunvalvonnasta sekä
teknologisesta tutkimus- ja kehitystoiminnasta. Jäsenille lähetämme erillisen työmarkkinakirjeen.
Palaa otsikoihinPuristuksessa oleva painoala uskoo tulevaisuuteen
Painoala ei vielä elvy. Yritysten tuotanto oli helmikuussa edelleen laskussa ja kapasiteettia paljon vajaakäytössä. Tilastokeskuksen volyymi-indeksi kertoo volyymin laskeneen noin 12 % vuoden 2009 helmikuun tasosta. Kahden vuoden muutos on peräti -30 %. Graafinen Teollisuus ry:n jäsenkysely kertoo kapasiteetin käyttöasteen olevan noin 70 %.
EK:n alan yrityksille tekemän suhdannetiedustelun mukaan tilaustilanne on selvästi tavanomaista huonompi. Odotukset ovat varovaisia, ja suhdanteiden arvioidaan pysyvän lähikuukausina pääosin muuttumattomina.
Tuotannon arvioidaan vähenevän, ja myös hinnat ovat laskussa. EK:n kyselyn mukaan työvoimaa suunnitellaan edelleen vähennettävän kevään ja alkukesän aikana.
Monista uhkakuvista huolimatta ala näkee mahdollisuuksia menestyä tulevaisuudessa. Täytyy olla voittamisen halua. Kilpailukykyvaatimus koskee myös tällä hetkellä neuvoteltavana olevia työehtosopimuksia. Niillä on oma roolinsa alan yritysten menestyksen ja työpaikkojen säilymisen mahdollistajana.
Koko toimialan menestyminen edellyttää ratkaisevasti uudenlaista ajattelua ja toimintaa. Selviytymisen eväitä on tarjolla. Lue lisää
Palaa otsikoihinTes-neuvottelut käynnissä
Viestintäalan työehtosopimusten sopimuskausi – lukuun ottamatta lehdistön toimittajia ja kustannustoimittajia – päättyy 30.4.2010. Uutta tällä neuvottelukierroksella on se, että työntekijäpuolella neuvotteluja käy liittofuusion jälkeen VAAL:n tilalla uusi liitto, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto.
Neuvoteltavana ovat seuraavat sopimukset:
- tuotanto/kirjatyöntekijät, VKL – Viestintäalan ammattiliitto
- sanomalehdenjakajat, VKL – Viestintäalan ammattiliitto
- toimihenkilöt, VKL – Viestintäalan ammattiliitto/Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet
- toimihenkilöt, VKL – Toimihenkilöunioni TU
- tekniset toimihenkilöt, VKL – Mediaunioni MDU
- automiehet, VKL – Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto, AKT
Neuvottelut ovat käynnistyneet TEAMin kanssa. Mediaunionin ja Toimihenkilöunioninkin kanssa on jo sovittu neuvotteluajoista.
Neuvottelut jatkuvat tiiviisti lähipäivinä.
Lisätietoja: Johanna Varis, puh. 09 2287 7201, johanna.varis@vkl.fi
Palaa otsikoihinTekijänoikeus tapetilla
1. Tekijänoikeustoimikunnan mietintö tekijänoikeussopimuksia koskevasta sääntelystä on parhaillaan lausunnolla.
Toimikunta pääsi yhteisymmärrykseen painettujen kirjojen kustannussopimuksia koskevista pienistä lainmuutoksista. Muilta osin tekijöiden ja oikeuksien käyttäjien näkemykset menivät vastakkaisiin suuntiin.
Käyttäjien edustajat haluaisivat laista poistettavaksi säännöksen, jonka mukaan oikeuksien ostaja ei saa tehdä muutoksia hankkimaansa aineistoon eikä luovuttaa oikeuksia edelleen, ellei toisin ole sovittu. Tekijät puolestaan haluaisivat vahvistaa neuvotteluasemaansa lukuisin säännöksin.
2. Musiikin suoja-aikojen pidennystä koskeva direktiiviehdotus on käsiteltävänä EU:ssa. Liitto on antanut asiasta lausunnon eduskunnan sivistysvaliokunnalle. Musiikin nykyiset suoja-ajat ovat liiton mielestä riittävän pitkiä. Radioiden kannalta suoja-aikojen pidennys merkitsisi heikennystä nykytilaan.
3. Ruotsissa selvitysmies Jan Rosén on luovuttanut mietintönsä "Avtalad upphovsrätt" (SOU 2010:24). Hän ehdottaa tekijänoikeuslakiin lisättäväksi mm. säännöksen työsuhdetekijänoikeudesta. Työnantaja saisi ehdotuksen mukaan määrätä yksinoikeudella työtehtävänä tehdystä aineistosta normaalin toimintansa puitteissa. Aineistoon saisi myös tehdä muutoksia tietyissä rajoissa.
Mietintöön sisältyy myös lukuisia muita ehdotuksia, jotka liittyvät oikeuksista sopimiseen ja sopimuslisensseihin.
Lisätiedot: Satu Kangas, puh. 09 2287 7305
Palaa otsikoihinMarkkinointiarpajaisia koskevat säännöt muuttumassa?
EU:n tuomioistuin on tulkinnut direktiivin vastaiseksi Saksan markkinointiarpajaisia koskevan säännöksen. Ratkaisu koski kieltoa järjestää pelejä tai kilpailuja, joihin osallistuminen edellyttää kuluttajalta tavaran tai palvelun hankintaa. Hyvin samankaltainen säännös sisältyy Suomessa voimassa olevaan lakiin.
Oikeusministeriö selvittää parhaillaan ratkaisun vaikutusta Suomen lainsäädäntöön. Tuomioistuimet ovat kuitenkin jo velvollisia tulkitsemaan lakia unionin direktiivien mukaisesti.
Sanoma- ja aikakauslehdissä järjestettäviä kilpailutehtäviä koskee nykyisin poikkeus ostamista edellyttävien arpajaispelien kiellosta. Poikkeusedellytykset, joiden mukaan kilpailutehtävien on oltava tavanomaisia ja ajanvietteeksi katsottavia, näyttävät kuitenkin unionin tuomioistuimen tulkinnan valossa direktiivin vastaisilta.
Lisätietoja: Mikko Hoikka, mikko.hoikka@vkl.fi, puh. 09 2287 7229
Palaa otsikoihinTule visioimaan painoviestinnän tulevaisuutta strategiaseminaariin 11.5.
Keväällä 2009 Viestinnän Keskusliitto julkaisi viestintäalan toimialastrategian ”Viestintäalasta voittaja”. Työ on saanut paljon huomiota osakseen tuomalla selvästi esiin sen voimakkaan muutoksen, jossa viestintäala tällä hetkellä on. Median murros luo entistä kovempia haasteita perinteisen painetun viestinnän toteuttajille.
Graafinen Teollisuus ry käynnisti alkuvuodesta painoteollisuuden toimintaympäristöön keskittyvän tulevaisuusstrategiaprosessin. Strategiatyössä on laadittu visio maamme painotoimialalle vuoteen 2015. Työ julkaistaan iltapäiväseminaarissa 11.5.2010 klo 13 – 18 Helsingissä Kansallissalissa.
Tilaisuudessa esitellään myös aivan uusi graafisen teollisuuden yritysten kehitystä tukeva kolmivuotinen GRAFiT-hanke, toimialan yritysten johdon kehittämisohjelma. Hanke on Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun vetämä. Tutustu seminaarin ohjelmaan.
Lisätietoja: Lasse Krogell, Graafinen Teollisuus ry, puh. 09 2287 7223
Palaa otsikoihinVauhtia toimialan kehittämiseen!
Viestinnän Keskusliitto järjestää torstaina 3.6.2010 Helsingissä seminaarin "Yhteisellä strategiatyöllä vauhtia toimialan kehittämiseen".
Aamupäivällä keskitytään viestintäalalla käynnissä oleviin kehittämistoimenpiteisiin sekä siihen, miten yrityksissä ja alan järjestöissä on siirrytty strategiasta käytäntöön.
Iltapäivällä julkistetaan viestintäalan uusi ympäristölinjaus ja kuullaan hyvistä kestävän kehityksen käytännöistä ja työkaluista.
Laitathan päivämäärän kalenteriisi. Päivän tarkempi ohjelma ilmestyy verkkosivuillemme aivan näinä päivinä.
Lisätietoja: Jaana Villikka, jaana.villikka@vkl.fi, puh. 09 2287 7209
Palaa otsikoihinUlla Lipponen VKL:n lakimieheksi
OTK Ulla Lipponen on nimitetty 19.4. lakimieheksi Viestinnän Keskusliiton työnantajapoliittiseen edunvalvontaan. Hän siirtyy tehtävään Asianajotoimisto Juridiasta. Ulla on erikoistunut työoikeuteen.
Ullan tavoittaa: ulla.lipponen@vkl.fi, puh. 09 22877215
|