26.10.2010
 
 

Tämä on Viestinnän Keskusliiton uutiskirje. Saat kirjeen sähköpostitse 1-2 kertaa kuukaudessa. Kirjeessä kerromme ajankohtaista asiaa viestintäalan yleisestä edunvalvonnasta sekä teknologisesta tutkimus- ja kehitystoiminnasta. Jäsenille lähetämme erillisen työmarkkinakirjeen.



Palaa otsikoihin

IMG 0393Lukulaitehankkeen ensimmäisiä tuloksia julki



Viime keväänä alkaneen eReading-projektin ensimmäisiä tuloksia kuuli täysi salillinen kiinnostuneita 13.10. järjestetyssä seminaarissa. Tilaisuudessa esiteltiin tähän mennessä saatuja tutkimustuloksia sekä kuultiin kustantajien haasteista, tulevista kokeiluista ja jo toiminnassa olevasta sähköisten kirjojen kaupasta. Kustantajien kannalta merkittäviä asioita ovat liiketoimintamallien kehittyminen ja työnkulun muokkaaminen niin, että sähköisten tuotteiden tekeminen on luonteva osa sitä.


Ensimmäinen tulosseminaari oli tarkoitettu vain Next Media -tutkimusohjelman yrityksille ja tutkimuslaitoksille. Viestinnän Keskusliitto järjestää aiheesta kaikille avoimen seminaarin helmikuun alussa. Seminaarista tulee lisätietoa päivämäärän varmistuttua.


Lisätiedot: kehitysjohtaja Helene Juhola, puh. 09 2287 7220 ja projektijohtaja Kristiina Markkula, puh. 09 2287 7221


Palaa otsikoihin

Lukulaitteet parrasvaloissa myös E-reading & Tablet  -konferenssissa ja Ifra Expossa

Ifra Expon yhteydessä Hampurissa pidettiin kolmas E-reading konferenssi lokakuun alussa. Sähköiset lukulaitteet ja lukulaitesisältöjen tekemiseen soveltuvat ohjelmat olivat vahvasti esillä myös näyttelyssä.


Lue lisää Kristiina Markkulan matkaraportista


Lisätiedot: projektijohtaja Kristiina Markkula, puh. 09 2287 7221


Palaa otsikoihin

kynä ja munalukkoVKL kouluttaa

Yrityssalaisuuksien suojaaminen, salassapito ja kilpailukielto työsuhteessa, yrityssalaisuudet, 9.11.2010 klo 13.00-16.00, Viestintäjärjestöjen talo, Lönnrotinkatu 11, 2 krs, Helsinki

 

Lähes jokaisella työntekijällä on hallussaan sellaista tietoa, jonka yritys ei haluaisi siirtyvän kilpailijan käyttöön. Salassapidon tarve on lisääntynyt, kun tiedon määrä ja merkitys on kasvanut voimakkaasti. Toisaalta tietoa on entistä helpompi siirtää pois yrityksestä.

 

Viestinnän Keskusliiton lakimies Ulla Lipponen kertoo iltapäivän aikana mm. siitä, mitä yritys voi tehdä tietovuotojen estämiseksi työsuhteessa ja voidaanko työntekijää kieltää kilpailemasta yrityksen kanssa työsuhteen aikana ja sen päättymisen jälkeen.

 

Lisätiedot ja ilmoittautuminen osoitteessa www.vkl.fi/yrityssalaisuudet

 

 

Free-kysymykset 23. 11.2010 klo 13.00-16.00, Viestintäjärjestöjen talo, Lönnrotinkatu 11, 2 krs, Helsinki

 

Teemailtapäivänä työehtopäällikkö Juha-Matti Moilanen käsittelee mm. free-työn teettämistä, freelancerin asemaa suhteessa toimeksiantajaan, freelancer-työn yleisiä sopimusehtoja ja miten free-sopimuksista sovitaan.

 

Lisätiedot ja ilmoittautuminen osoitteessa www.vkl.fi/freekysymys


 

Viestinnän Keskusliitto

Lönnrotinkatu 11

00120 Helsinki

puh. (09) 2287 7200

faksi (09) 603 527

sähköposti: etunimi.sukunimi@vkl.fi

info@vkl.fi

 

henkilöstö

 

www.vkl.fi


 
Viestinnän Keskusliitto ry  |  Lönnrotinkatu 11 A  PL 291  00121 HELSINKI  |  Puh. (09) 2287 7200  |  Faksi (09) 603 527