|
Tämä on Viestinnän Keskusliiton
uutiskirje. Saat kirjeen sähköpostitse 1-2 kertaa kuukaudessa. Kirjeessä kerromme ajankohtaista asiaa viestintäalan yleisestä edunvalvonnasta sekä
teknologisesta tutkimus- ja kehitystoiminnasta. Jäsenille lähetämme erillisen työmarkkinakirjeen.
Palaa otsikoihinMedia-alan ohjelmalle rahoitus Tekesiltä
Next Media –ohjelma on saanut Tekesiltä 3,8 miljoonan euron rahoituksen vuodelle 2010. Ohjelman tavoitteena on tehostaa digitaalisen median tutkimus- ja kehitystoimintaa Suomessa sekä luoda koko toimialalle uusia tapoja tehdä liiketoimintaa. Ohjelmakokonaisuudessa on mukana 11 tutkimuslaitosta, 45 yritystä ja 10 yritysten case-hanketta. Sanoma toimii ohjelmassa veturiyrityksenä.
Rahoituspäätös mahdollistaa uudenlaisen yhteistyömallin viestintäalueen tutkimus- ja kehitystyöhön. Resurssoimalla yhdessä oppimiseen ja työskentelemiseen luodaan sitä voimaa, jolla uudet teknologiat, palvelut ja konseptit syntyvät digitaalisen murroksen kourissa olevalle media-alalle.
Next Media -ohjelma koostuu kymmenestä hankkeesta. Merkittävin niistä on Viestinnän Keskusliiton koordinoima eReading-hanke. Muissa hankkeissa tutkitaan muun muassa tulevaisuuden hyperpaikallisia mediapalveluja, uusia mainonnan muotoja sekä haetaan täysin uusia, rajoja rikkovia konsepteja. Rahoituksen varmistuminen käynnistää kaikki hankkeet täydellä teholla.
Tivitin käynnistämän Next Media -ohjelman tämänhetkinen kokonaislaajuus on 6,8 miljoonaa euroa. Viestintäalan toimialastrategiaan pohjautuva ohjelmasuunnitelma on tehty neljäksi vuodeksi.
Lisätietoja:
Kehitysjohtaja Helene Juhola, Viestinnän Keskusliitto, puh. 09 2287 7220, helene.juhola@vkl.fi
Chief of R&D Eskoensio Pipatti, Sanoma Entertainment, puh. 010 707 7035, eskoensio.pipatti@sanomaentertainment.com
next_media_-ohjelma
toimialastrategia
http://www.tivit.fi/fi
Palaa otsikoihinKustannusalan eReading-hanke sai Tekes-rahoituksen
Kustantajien tutkimus- ja kehityshanke ”eReading Services” on saanut Tekesiltä 845 000 euron rahoituksen sähköisten lukulaitteiden tutkimiseen ja liiketoimintamallien kehittämiseen. Projektissa selvitetään muun muassa lukulaitteiden eli ereadereiden nykytilaa ja tulevaisuutta, käyttötapoja ja sisältölähtöisiä liiketoimintamalleja. Kehitystyö ei koske itse lukulaitetta.
Mukana on yhdeksän sanoma- ja aikakauslehtipuolen sekä kirjakustannusalan yritystä. Tutkimustahoja on viisi. Lisäksi mukana on kirjakaupan, äänituotannon ja ohjelmistoalan yrityksiä sekä kansalliskirjasto yhdessä opetusministeriön kanssa.
Tavoitteena on luoda sisältö- ja kuluttajalähtöinen tapa maksullisen sanomalehti-, aikakauslehti- ja kirjasisällön jakelemiseksi sähköisillä lukulaitteilla. Hanke luo markkinaa ja pohjan uudentyyppisille kuluttajille suunnatuille sisältöpalveluille, joita voi käyttää erilaisilla sähköisillä lukulaitteilla.
Projektin kokonaisbudjetti on 1,5 miljoonaa euroa, josta 45 prosenttia tulee hankkeeseen osallistuvilta yrityksiltä ja tutkimuslaitoksilta ja loppu Tekesiltä. ”eReading Services” on osa Next Media -tutkimuskokonaisuutta.
Lisätietoja:
Helene Juhola, Viestinnän Keskusliitto
Projektin johtaja / eReading Services
p. (09) 2287 7220, gsm 0500 512 371
helene.juhola@vkl.fi
Pasi Kivioja, Sanomalehtien Liitto
Viestintäjohtaja / eReading Services
p. (09) 2287 7308, gsm 040 718 7242
pasi.kivioja@sanomalehdet.fi
Palaa otsikoihinVauhtia toimialan kehittämiseen
Viestinnän Keskusliitto järjestää torstaina 3.6.2010 Helsingissä seminaarin "Yhteisellä strategiatyöllä vauhtia toimialan kehittämiseen".
Aamupäivän aikana kuullaan mm. viestintäalalla käynnistyneistä kehittämistoimenpiteistä niin yrityksissä kuin alan järjestöissä, sekä missä mennään sähköisten kirjojen ja lukulaitteiden bisneksessä.
Iltapäivällä julkistetaan viestintäalan uusi ympäristölinjaus ja kuullaan, millainen ympäristöimago painetulla viestinnällä on. Tule kuulemaan, miten tehdään järjestelmällistä työtä ympäristökuormituksen vähentämiseksi. Saat myös vinkkejä, miten hiilijalanjäljestä voi viestiä ymmärrettävästi.
Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu osoitteessa: www.vkl.fi/seminaari0306
Palaa otsikoihinKaupallinen tv-tarjonta kaapeliverkoissa uhkaa supistua
Kaapelitelevisioyhtiöiden täytyy viestintämarkkinalain nojalla jakaa verkoissaan Yleisradion ohjelmien ohella myös valtakunnalliset kaupalliset kanavat. Näitä ovat MTV3, SubTV, Nelonen, JIM, Nelonen Sport, LIV, The Voice/TV Viisi ja Suomi-TV sekä Radio Nova.
Viestintämarkkinalakiin on esitetty muutosta, joka johtaa siirtovelvoitteen (must carry) supistamiseen. Näillä näkymin ohjelmajakelu kaapelissa olisi taattu vain MTV3:lle, Neloselle ja Suomi-TV:lle. Lopullinen päätös kanavista tehdään myöhemmin hallituksessa.
Siirtovelvoitteen piiristä putoavien kanavien jakelusta joudutaan neuvottelemaan tv-yhtiöiden, kaapelitv-yhtiöiden ja tekijänoikeusjärjestöjen kesken. Neuvottelujen lopputulosta ei ole mahdollista ennakoida.
Liiton mielestä siirtovelvoite pitää säilyttää nykyisessä laajuudessa, sillä se turvaa ohjelmien vastaanottomahdollisuuden kaapelitalouksille.
Lisätiedot: Satu Kangas, 09 2287 7305
Palaa otsikoihinMarkkinointiarpajaisten pakollinen postikorttivaihtoehto poistuu 2011
EY-tuomioistuimen tuoreen päätöksen myötä Suomessa ollaan muuttamassa kuluttajansuojalakia. Pakko järjestää vastikkeeton osallistumisvaihtoehto markkinointiarpajaisissa poistetaan. Myös asiaa koskeva Kuluttajaviraston ohjeistus muuttuu. Sanoma- ja aikakauslehtien osalta kuluttajansuojalain vaatimukset palkintokilpailujen tavanomaisuudesta ja ajanvieteluonteesta poistuvat.
Oikeusministeriöstä kerrottiin 21.4.2010 pidetyssä kuulemistilaisuudessa, että asiaa koskeva lakiehdotus tullee näillä näkymin lausunnolle jo syksyllä 2010 ja voimaan alkuvuonna 2011. Siihen asti markkinointiarpajaiset järjestetään nykykäytännön mukaisesti.
Lisätietoja: Mikko Hoikka, 09 2287 7229, mikko.hoikka@vkl.fi.
Palaa otsikoihinMediakasvatus saa professuurin Tampereelle
Tampereen yliopisto on saanut lahjoituksena mediakasvatuksen professuurin. Tavoitteena on tehdä Tampereen yliopistosta mediakasvatuksen opetuksen ja tutkimuksen kansallinen keskus. Viisivuotinen tehtävä on nyt haettavana:
http://www.uta.fi/ajankohtaista/avoimet_virat/ilmoitus.html?ilmoitus=47987
Viestinnän Keskusliitto on yksi professuurin lahjoittajatahoista. Liiton strategisena tavoitteena on lasten ja nuorten medialukutaidon edistäminen.
Lisätietoja: Håkan Gabrielsson, puh. 09 2287 7304, hakan.gabrielsson@vkl.fi
Palaa otsikoihinKoulutuksessa tapahtuu
PALKANLASKENTA - alan erityispiirteet 25.5.2010
Päivän aikana luodaan kokonaiskuva viestintäalan työehtosopimusten palkanlaskentaan. Erityisesti käsitellään seuraavia henkilöstöryhmiä:
Toimihenkilöt
Tekniset toimihenkilöt
Tuotanto / kirjatyöntekijät
Toimituksellinen henkilöstö
Kustannustoimittajat
Lue lisää ja ilmoittaudu.
TYÖAIKA 1.6.2010 - Työsuhdeosaajan valmennusohjelman viimeinen jakso
Alkuvuodesta käynnistyneen monipu0lisen työlainsäädäntöä koskevan
valmennuskokonaisuuden viimeisessä jaksossa käsitellään työaikoja ja niiden järjestämistä yrityksen tarpeiden mukaisiksi.
Muistutamme, että jaksot ovat olleet omia kokonaisuuksiaan, joten voit hyvin ilmoittautua vain tähän viimeiseen työaikoja käsittelevään jaksoon.
Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu.
|