|
Tämä on Viestinnän Keskusliiton
uutiskirje. Saat kirjeen sähköpostitse 1-2 kertaa kuukaudessa. Kirjeessä kerromme ajankohtaista asiaa viestintäalan yleisestä edunvalvonnasta sekä
teknologisesta tutkimus- ja kehitystoiminnasta. Jäsenille lähetämme erillisen työmarkkinakirjeen.
Palaa otsikoihinTableteista tuli liiketoimintaa
Suomalaisten kustantajien
eReading-tutkimushanke täyttää kaksi vuotta, ja sitä juhlistettiin 8.2.2012 ”Tabletit 2012 – kokeiluista liiketoiminnaksi” -seminaarilla
Helsingissä. Tekes-rahoitteiseen Next Media -ohjelmaan kuuluvan
projektin tavoitteena on ollut luoda pohjaa sähköisten lukulaitteiden ja
tablettien mediasisältöjen markkinoille Suomessa.
- Maksullisia
tablettilehtiä – sanoma- ja aikakauslehtiä – on molempia julkaistu Suomessa
kymmenkunta ja määrä kasvaa. Kirjoja on tarjolla noin 1 100 ja sähköisten
kirjojen kauppoja useita. Uusia konsepteja on kehitetty ja kokeiltu. Hyviä
esimerkkejä ovat HS:n ja HBL:n tablettilehdet ja WSOY:n iPad-lastenkirja Taro maan ytimessä, kertoo projektin
johtaja Helene Juhola Viestinnän
Keskusliitosta.
- iPad hallitsee markkinaa, mutta tulevaisuuden
kannalta avoimet, kaikilla alustoilla toimivat ratkaisut ovat tärkeitä ja niiden
kehittämiseen on laitettu voimavaroja. Lukulaitteitten myynti on kasvussa, joskin
tablettijulkaiseminen on tuottavaa liiketoimintaa toistaiseksi vain harvoille.
eReading-hankkeessa on
tutkittu tablettimainonnan muotoja ja käyttökokemusta. Tänä vuonna keskitytään kokeilemaan,
miten tablettilehteä voidaan kohdentaa lukijan toiveiden mukaan. Lisäksi
testataan erilaisia mainonnan muotoja, joissa hyödynnetään esimerkiksi
paikkatietoa.
- Keskeinen
tutkimuskohde on, miten helpoksi ja miellyttäväksi käyttäjä kokee erilaiset
sisällöt ja palvelut. Uusia teknologisia ratkaisuja tarvitaan paitsi itse
tuotantojärjestelmiin, myös uusien palveluiden kehittämiseen.
Tabletit 2012
-seminaarissa puhuttiin muun muassa kehittyvästä tablettimainonnasta,
iPad-julkaisemisesta ja lukulaitteesta perinteisen sanomalehtijakelun
korvaajana. Maailman lukulaitemarkkinoiden kehitystä analysoivat muun muassa
saksalainen konsultti Gregor Waller ja
Anders Olofsson Sydsvenskan-lehdestä, joka tekee jo liiketoimintaa omalla
iPad-lehdellään.
Lue koko juttu.
Lue seminaarin tausta-aineisto.
Palaa otsikoihinSähköisen median menestyksen eväät
Viestinnän Keskusliitto on esittänyt näkemyksensä sähköisen median viestintäpoliittisen ohjelman tavoitteista.
Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaisesti hallitus
laatii sähköisen viestinnän viestintäpoliittisen ohjelman. Ohjelman
valmistelu on käynnistynyt liikenne- ja viestintäministeriön asettaman tietoyhteiskuntakaarihankkeen toimilupatyöryhmässä.
Liiton mielestä ohjelman tavoitteena tulisi olla laajan, monipuolisen
ja moniarvoisen televisio- ja radiotarjonnan turvaaminen kansalaisille.
Ohjelmassa tulisi käsitellä tämän tavoitteen kannalta kriittisiä menestystekijöitä. Näitä ovat ainakin ohjelmistolupapolitiikka,
hallinnolliset maksut, tekijänoikeudet, mainonnan sääntely sekä jakeluun
liittyvät kysymykset (taajuuspolitiikka).
Julkisen ja yksityisen mediapalvelun rooleja tulisi tarkastella tasapuolisten kilpailuedellytysten näkökulmasta.
Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma on tarkoitus antaa selontekona eduskunnalle vuoden 2012 aikana.
120207 Sähköisen median ohjelma (pdf) (40.3 KB)
120207 Liite VKLn lausuntoon Media-alan merkitys (pdf) (57.7 KB)
Lisätiedot: lakiasiainjohtaja Satu Kangas, 09 2287 7305 tai
050 433 7250
Palaa otsikoihinEU uudistaa tietosuojaa Komissio julkaisi 25.1.2012
ehdotuksensa EU:n tietosuojaa koskevan sääntelyn uudistamisesta. Uusi
asetus tuo yrityksille lisävelvoitteita henkilötietojen käsittelyyn.
Komission tavoitteena on vahvistaa yksityishenkilöiden tietosuojaa,
luoda yrityksille oikeusvarmuutta sekä helpottaa jäsenvaltioiden
poliisi- ja oikeusviranomaisten yhteistyötä.
Johtotähtenä ehdotuksessa
on yksityisyyden suoja. Henkilötietojen käsittelyä koskee laaja
tiedonantovelvollisuus ja yksityishenkilöt saavat uuden oikeuden, jota
kutsutaan oikeudeksi tulla unohdetuksi. Tämä tarkoittaa, että kuka
tahansa voi vaatia henkilötietojensa poistamista erilaisista palveluista
ja rekistereistä asetuksessa tarkemmin määrätyin edellytyksin.
Suoramarkkinointi ei jatkossakaan edellytä ennakolta
annettua suostumusta. Kuluttajilla on kuitenkin oikeus kieltää
suoramarkkinointi, ja tätä oikeutta on heille nimenomaisesti tarjottava.
Yritysten pitää parantaa tietoturvaansa ja ilmoittaa hakkeroinnista,
tietovuodoista ja muista tietoturvaloukkauksista sekä viranomaisille
että asianomaisille yksityishenkilöille.
Sananvapaus ja median yhteiskunnallinen tehtävä on otettu
huomioon asetusehdotuksessa. Jäsenvaltioiden on säädettävä poikkeuksia
asetuksen määräyksistä, kun on kysymys henkilötietojen käsittelystä
yksinomaan journalistisessa taikka taiteellisen tai kirjallisen ilmaisun
tarkoituksessa. Tavoitteena on sovittaa yhteen henkilötietojen suoja ja
sananvapaus.
Uudet säännökset annetaan EU:n asetuksella. Asetusta on
välittömästi sovellettava kaikissa jäsenvaltioissa, joten sitä ei
saateta erikseen voimaan kuten direktiivejä. Asetusehdotus on Euroopan
parlamentin käsittelyssä. Käsittely vienee noin kaksi vuotta.
Lisätiedot: lakiasiainjohtaja Satu Kangas, 09 2287 7305 tai 050 433 7250
Palaa otsikoihinMiten medialla meni vuonna 2011?Toimialakatsaus 2011 pyrkii antamaan kokonaisvaltaisen kuvan media-alan tunnusluvuista, kehityssuunnista sekä viime vuoden keskeisimmistä puheenaiheista. Voit hyödyntää toimialakatsauksen tietoja parhaaksi katsomallasi tavalla esimerkiksi yrityksesi vuosikertomuksessa tai muussa ulkoisessa ja sisäisessä viestinnässä. Löydät katsauksen tiedot myös verkkosivuiltamme. VKL Toimialakatsaus 2011 (pdf) (173 KB)
Palaa otsikoihinAjankohtaista koulutusta

7.3. Ajankohtaista alan henkilöstöasiantuntijoille www.vkl.fi/hrasiantuntijat2012
24.4. Teemailtapäivä: työsuhteen päättäminen ja vaihtoehdot www.vkl.fi/tyosuhde2012
24.5. Palkanlaskenta - alan erityispiirteet www.vkl.fi/palkanlaskenta2012
|