Think INK – Viestintäalan innovaatiokilpailun säännöt

Kilpailun periaatteet

Kilpailu on kaikille avoin innovaatiokilpailu, jonka tavoitteena on löytää uusia painoalalla hyödynnettäviä toimintatapoja, tuotteita, palveluita ja liiketoimintamalleja. Kilpailuun voivat osallistua yksittäiset henkilöt, ryhmät, järjestöt ja yritykset Suomessa. Kilpailuun osallistujan tai vähintään yhden ryhmän jäsenistä pitää olla täysi-ikäinen.

 

Kilpailun järjestäjä on Viestintäalan tutkimussäätiö.

 

Idean muotoa ei ole rajoitettu. Idea voi olla esimerkiksi uudenlainen mainosratkaisu, mobiilisovellus, verkkopalvelu tai liittyä yritysprosessin, fyysisen tuotteen tai jonkin muun innovaation kehittämiseen.

 

Kilpailu on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa kerätään ideoita verkkolomakkeella tammikuun loppuun asti. Näiden kilpailuhakemusten perusteella valitaan 5-10 parasta ideaa jatkokehitettäviksi elokuun 2012 loppuun asti. Kilpailun voittaja valitaan jatkokehitettyjen ideoiden joukosta lokakuussa 2012.

 

Kilpailun voittaja saa 100.000 euroa käytettäväksi idean toteuttamiseen. Palkintosumman käytön periaatteista ja suuntaviivoista sovitaan yhteisesti kilpailun voittajan ja kilpailun järjestäjän kesken kilpailun päätyttyä.

 

Ideoita arvioidaan niiden uutuusarvon, potentiaalisen vaikutuksen ja toteutettavuuden mukaan. Kilpailuun voivat osallistua yksityishenkilöt, ryhmät, järjestöt ja yritykset Suomessa.

 

Osallistuminen

Kilpailuun osallistutaan täyttämällä kilpailuhakemus verkkosivulla viimeistään 31.1.2012. Lomakkeella kysytään osallistujien perustiedot sekä tarvittavat taustat ja tiedot itse ideasta. Muilla tavoilla jätettyjä kilpailuhakemuksia ei huomioida. Kilpailuhakemuksen lisäksi kilpailija voi lähettää kilpailuhakemusta tukevia liitetiedostoja sähköpostilla osoitteeseen thinkink@vkl.fi. Mahdollisten liitetiedostojen yhteyteen tulee selkeästi liittää lähettäjän tiedot, jotta ne voidaan yhdistää varsinaiseen kilpailuhakemukseen.

 

Täyttämällä kilpailuhakemuksen osanottajat hyväksyvät kilpailun säännöt.

 

Kaikki kilpailuun liittyvät kysymykset on tehtävä sähköpostiosoitteen thinkink@vkl.fi kautta.

 

Tuomaristo

Kilpailun tuomaristo koostuu kansainvälisesti menestyneistä viestintäalan ja verkkoliiketoiminnan vaikuttajista. Tuomariston puheenjohtajana toimii Viestintäalan tutkimussäätiön puheenjohtaja Timo Ketonen. Tuomariston muita jäseniä ovat Peter Vesterbacka – Rovio, Jyri Engeström – Ditto/Jaiku, Tarja Pääkkönen – Boardman, sekä Helene Juhola – Viestintäalan tutkimussäätiö. Kilpailun järjestäjä pitää itsellään oikeuden muuttaa tuomariston kokoonpanoa pakottavasta syystä.

 

Kilpailun arviointikriteerit

Kilpailuun osallistuvia ideioita arvioidaan seuraavilla kriteereillä.

 

Erityisesti:

  • Idean innovatiivisuus ja uutuusarvo
  • Idean potentiaalinen vaikutus painoalalle
  • Idean toteuttamiskelpoisuus

Toissijaisesti:

  • Idean toteuttajan uskottavuus
  • Idean esittelyn selkeys

 

Järjestäjän vastuu ja oikeudet


Kilpailun järjestäjällä on oikeus julkistaa jatkokehitettäviksi valittujen ideoiden yhteyshenkilöiden nimet, ideoiden nimet sekä ideoiden lyhyet kuvaukset. Kuvausten sisällöstä sovitaan yhdessä kilpailuehdotuksen jättäjän kanssa.

Jatkoonpäässeiden edellytetään tuottavan liiketoimintasuunnitelman sekä demonstraation tai havainnollistamaan ideaansa muulla vastaavalla tavalla elokuun 2012 loppuun mennessä. Lisäksi edellytetään säätiön promootiotarkoituksiin tehtyä esittelymateriaalia, jonka kilpailijat tuottavat itse.


Kilpailun järjestäjällä on oikeus, ilman korvausta, julkistaa tai julkaista, välittää, saattaa yleisön saataville sekä muokata tarpeen mukaan jatkokehitettävien ideoiden lyhyitä kuvauksia, kilpailijoiden säätiölle promootiotarkoituksiin tekemiä esittelymateriaaleja sekä kaikkea muutakin vastaavaa kilpailuun osallistuvan tekemää aineistoa, käytettäväksi kilpailun järjestäjän omassa toiminnassa.


Kilpailun tuomaristo perustelee vain palkitut ehdotukset. Vastaanotettuja aineistoja ei palauteta.

Kilpailuehdotukset käsitellään luottamuksellisesti ja tuomariston jäsenet sekä muut kilpailumateriaalien käsittelijät allekirjoittavat kirjalliset salassapitosopimukset.

 

Osallistujan vastuu ja oikeudet

Jättäessään kilpailuehdotuksen osallistuja vakuuttaa ja vastaa siitä, että ehdotuksen mukainen tuote tai kehitysidea on hänen omansa eikä kenenkään toisen. Tämä koskee myös yrityksiä sekä sellaista tilannetta, jossa ehdotus on työnantajan omaisuutta. Osallistuja vastaa kaikista mahdollisista vahingonkorvauksista siinä tapauksessa, että näin ei ole.

 

Jos tuomaristo tarvitsee hakemuksen käsittelyä varten lisäselvityksiä ulkopuolisilta tahoilta, siihen pyydetään idean esittäjältä ensin lupa, minkä lisäksi lausunnon antajalta edellytetään kirjallista salassapitosopimusta.

 

Kilpailun järjestäjä huolehtii tietoturvasta tietosuojalain mukaisesti, eikä luovuta ehdotuksiin liittyviä tietoja kolmansille osapuolille.

 

Kilpailun voittajan tulee huolehtia voittosumman verotukseen liittyvistä velvoitteista.

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä